21. Wheelie Valtteri ja a-bodyjä matkan varrelta

Tässä mallia mihin pitäis pyrkiä

Kaks moparlegendaa, toinen valitettavasti tuhoutunut

omistaja: Jykä Aukio
Paikkakunta: Vantaa

Itä-Helsingin kasvattina on aika pienestä pitäen joutunut huonoille vaikutteille alttiiks. Fillareilla kun kurvailtiin Puotilan ostarilla jäi paikallinen harrastekalusto lähtemättömästi mieleen. Sekalaista, mopar painotteista kalustoa, mieleen jäivät erityisesti monet Dusterit jotka olivat sekä näyttäviä, että nopeita. Yhtä noista Dustereista kuskasi tuolloin Jamppa Tolvanen, 318:lla varustettu dusteri oli aikalaisekseen ripeä ja manuaalilla suoriutu varttimailista parhaimmillaan 14.45 sekunnissa.

Muutamaa vuotta myöhemmin Jamppa siirtyi rakentamansa kilpurin puikkoihin, aihio oli '64 mallin keulasta kolaroitu valiantti johon tehtiin itse runko, flippikeula; käytännössä kaikki. Rakenteet todennäköisesti kopioitiin lehdistä ja ulkomaisista kilpureista. Etupää oli vakio, takarunko itse tehty, lattiat alumiinipeltiä, ikkunat polykarbonaattia ja takaripustuksessa puolen auton mittaset ladder barsit. Ajan tavan mukaan, taka-akseli oli kaventamaton ja 12.5" sliksit tulivat röyhkeästi ulos lokasuojista. Auto keräsi valmistuttuaan suuren huomion, se oli sekä näyttävä, että suhteellisen nopea, ja oikeastaan ensimmäinen kunnolla keuliva suomalaiskilpuri. Auto esiteltiin ainakin V8 Magazinessa vuonna 1980, ja löytyypä sen hidastettu  tänäkin päivänä myös Yleisradion elävästä arkistosta haulla drag racing.

Tekniikka oli alusta lähtien W2 kansilla varustettu 340, perässään moparin nelivaihteinen manuaali ja 8 3/4" taka-aksila. Moottoria vuosien varrella terästettiin ja taka-akselia kavennettiin, mutta muuten auto säilyi aika lailla valmistumiskuosissaan. Aika ajoi siitä kuitenkin varsin nopeasti ohi "uustuonnin" alettua, ja Jamppakin siirsi tekniikkansa myös Itä-Helsingissä valmistettuun Vega kilpuriin. Valtteri jatkoi matkaansa eteenpäin, ja aikalailla katosi sen siliän tien..., kerran muistan bonganneeni hylsyn v8 magazinesta seisomassa Porissa jossain ladossa?

Jokunen kymmentä vuotta eteenpäin, itekin katuautoilla kisoja ajaneena on useemman kerran mielessä käynyt, et jos jonkun sopivan kopan löytäis niin voishan sitä ihan oikeenkin kilpurin rakentaa. Kriteerit vaan oli aika rajut, auton pitäis olla mielellään joku legendaaarinen alkupään Suomi-yksilö. Kerran jo meinas tärpätä ja tarkotus oli ryhtyä ajamaan Super Gasia Wheelie Wagonilla varustettuna silloisen darttini tekniikalla, mut mamma torppas hankkeen "älyttömänä". Onneks toi katukisaaminen taason niin valtavan älykästä, ja edullista.

Alkupään kilpa-autoja ei kauheesti ollut tarjolla. Osa oli hävinnyt jäljettömiin, osa lähteneet muille maille ja osa jopa tuhottu. Useempi vuosi takaperin pk-seudun katukuvaan kuitenkin ilmaantu vanha Husso - Parnila Dusteri, joka teki melkosen vaikutuksen takavuosien kauhtuneella kisalookillaan. Se olis ollut vahva vaihtoehto, mut omistaja ehti sen ensin maalauttaa alkuperäisväreihinsä ja sitten hukata rullaavana pois Lahden suuntaan. Auto on edelleen hyvässä hoivassa ja iskussa, mutta omistajan kiireiden takia ollut viimevuosina vähemmällä käytöllä. Ilmestynee kuitenkin ennen pitkää radalle hieman terhakkaammalla tekniikalla kun koskaan aiemmin.

Husso - Parnila dusterin takaisin ihmisten ilmoille tuoneen omistajan kanssa jutellessa ja harmitellessa kun pääs pölyttäjä karkuun, tuli ilmi että hänellä oli tallessa myös vanha wheelie valtteri. Siltä istumalta kerroin olevani valmis sen ostamaan. Kysellessäni et missähän kuosissa auto lienee tuli vaan vastaus et on kai siinä joku harso maalin alla. Tiesin osoitteen missä auto seisoi, ja muutaman kerran yritin sitä käydä vilkasemassakin kuitenkaan tontilta löytämättä..., mystistä.

Mitään hötkyilyä ei asian suhteen harrastettu ja pari vuotta kerkes taas vierähtää kunnes omistaja esitti toivomuksen, että auto pitäis siirtää uuteen osoitteeseen tontilla alkavien töiden takia. Joten ei ku traileri perään ja etsimään. Syykin sitte selvis miksei autoa ollut aiemmilla tutkimusretkillä löytynyt. Luonto on ihmeellinen asia. Nyt kuitenkin löytyi ja laite saatiin hilattua trailerin kyytiin.

Auto kuskattiin kotitallin pihalle missä suoritettiin tarkempi tarkastelu. Autolle ei ilmeisesti liki 30 vuoteen oltu tehty yhtään mitään, muuta kun motti, loota ja taka-akseli siirretty toisiin tehtäviin. Flippikin oli kadonnut matkan varrella, ja jos vaan joltakin löytyis vinkkiä mistä sen vois löytää, niin olisin hyvin kiitollinen. Auto oli kuitenkin yllättävän ehjä ja koriltaan hyvässä kunnossa.

Sittemmin auto on pesun jälkeen jäänyt peitteen alle niille sijoilleen toimenpiteitä odottamaan. Hommaa on aloteltu osien haalimisella ja sitä onkin jo melko lailla olemassa. Löytyy yks flippiaihio josta vaan etuhuuli muuttamalla ja skooppi tekemällä pitäis tulla kelpo. Maski löytyy myös. Tekniikkapuoltakin on haalittu, 8 3/4" taka-akseli, 10" leveät Slot vanteet, vaihteisto, moottorin yläkerta, lohko...

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kesällä aloittaa auton purkaminen ja puutteiden kartoittaminen. Auto on tarkoitus päivittää kisalailliseksi nykysääntöjen mukaan. Se vaatii lähinnä uuden kehikon sekä jotain ripustusjuttuja, mutta tarkoitus on säilyttää auton ulkoinen olemus mahdollisuuksien mukaan sellaisena kun se alun perin on radalle ilmaantunut. Tekniikaksi on tällä haavaa tulossa W2-kantinen 340 jonka vireysaste sitten riippuu käytettävissä olevista varoista. Vaihteistoksi tulee 5-vaihteinen Doug Nash manuaali, ripustuksena säilyy ladderit ja peränä 8 3/4". Tavoite on päästä kaudella 2013 testaamaan ja ajaa täyskausi kisaa kaudella 2014 todennäköisesti SET/PET ryhmässä. Aikatavoitteena on auton vanhan ennätyksen rikkominen, eli alle 10.6 sekunnissa pitäis varttimaili kirmata.

Suurimpia puutteita tällä hetkellä on korissa toi alkuperäinen flippi, etulampunkehykset ja vasen takavalon (punainen) lasi. Jos joltain löytyy edes aihioita, saa vapaasti tarjota. Tekniikkaosia voi olla vaikeempi löytää näin, mut esimerkiks pikkulohkon race jakajaa olis vailla, mekaanista rundaria jne jne. Josko tän vuoden aikana sais autoon väännettyä uuden kehikon, moottorin teon aloitettua ja kenties jopa auton maalattua, niin olishan sitä jo siinäkin.

Syy miks autoa oli hieman vaikea löytää...

Matka uuteen kotiin voi alkaa

Pesu, vahaus, kisanumerot valmiina, mitä viel puuttuu?

Bränikkä W2-kansi

Tolla pitäis vaihteiden vaihtua

 A-KOPPASIA MATKAN VARRELTA


Omalta kohdalta harrastus alko siitä ku perheessä kuljettiin mopareilla. Vastaavii vehkeitä rupes sit tossa 70-luvun puolvälin jälkeen näkyy nuorisolla enempikin Itä-helsingissä, joukossa myös A-koppasia. Eka harrasteauto perheessä muodostu isobroidin '65 Furysta jota rakennellessa sitte jäi välillä joutilasta tekniikkaakin nurkkiin lojumaan ja ei aivan nobelistin tasosella ÄO-lla varustettukin oivaltaa et kevyt koppa + tehokas moottori = hyvä juttu. Mut pidemmittä puheitta käydään läpi muutaman itseä liki liipanneen performanssipainotteisen yksilön tarina.

Sinisen Valiantin tarina, ATP-99.

Vuonna '81 systerin naapurissa asusteli pariskunta joidenka '65 Valiantista oli starttimoottori surahtanut. Broidilla taas makas tallissa 340:llä korvattu 383 isolohko ja mieleen juolahti ajatus et mitenköhän noiden kahden naittaminen onnistuis? Naapurilta auton paperit lainaan ja otattamaan niistä valokopiota, sen jälkeen lupa-anomus Arolle. Jonkun viikon kuluttua tuli paluupostina kirje jossa luki; ...autoon saa asentaa 383 moottorin, ei vaadi muutoksia auton muissa rakenteissa kuten jousituksessa, voimansiirrossa ja jarruissa. Näin siis vuonna 1981.

Tuumasta toimeen, loota löyty "kalkkirannan kapteenilta" ja se päätettiin ite rempata. Parin yrityksen, ja Porissa Nätkinillä käytön jälkeen sieltä löyty sitten muutkin vaihteet kuin ykkönen. Motti asennettiin pikkasen alkuperäistä edemmäks, eihän muuten tuu tarpeeks keulapainoo. Oikeempi syy oli kyllä ahdas lootatunneli. Pakosarjat tehtiin nätisti latasta ja neliöputkesta, ne kulki motista eteenpäin ja K-palkin alta taakse ja kyljistä ulos. Moottori oli täysin vakio 383 ja peränä pommin kestävä 7 1/4". Laitteen muutoskatsastus sujui ongelmitta, vaikka katsastaja kehtaskin ennen lupapaperin esittämistä epäillä muutaman kolleegansa kanssa, että "kyllä toi on isompi kun 2.78 litranen". Autolla ajettiin yks talvi minkä jälkeen se laitettiin myyntiin, ilmoitus torstain hesarissa tuotti välittömän kaupan pyydettyyn hintaan, muistaakseni vähän toistakymmentä tuhatta markkaa.

Auto muutti Sipooseen jossa sitä jatkojalostettiin kiihdytyspiireissäkin kunnostautuneen uuden omistajan toimesta. Mätä kori retusoitiin aivan uuteen uskoon ja muistuttaa nyt enempi 64 mallia. Tekniikaksi alettiin asentaa Aholan Eskon lättähatussakin aikoinaan palvellutta 426 wedgen alakertaa. Toi lohko muuten on sittemmin pöllitty, et vinkkejä otetaan vastaan jos joku 426 wedge lohkoon törmää, siin on tunnistemerkit kyllä... Pakosarjoiksi Petri&co  väänsivät etukautta menevät fenderwellit. Auto myös maalattiin uusiin väreihin, neliväriseksi. Jokainen sai sekottaa oman värinsä, keula tais olla vaaleenpunanen, sit tuli valkonen osuus, metsku sinistä ja vaaleen vihree. Eli kaunis. Projekti kuitenkin jäi kesken ja auto hautautui joiksikin vuosiksi Itähelsinkiläisen autakaupan kellariin esiintyen vain myynti-ilmotuksissa.

Taidettiin elellä vuosiluokkaa 1986 kun kaverin kanssa mietittiin et pitäsköhän hommata joku hauska lelu. Yhellä trokarilla oli korinvaihtochallesta yli jäänyt '71 383 lootineen ja silmiin sattu myynti-ilmotus vallusta rullaavana joten eiku Itä-Helsinki suunnaks. Narun perässä sitten nelivärinen kuskattiin Martsariin Kimmon talliin toimenpiteitä odottelemaan.

Tällä kertaa motti tehtiin huolella, oikeen täysremppa. Arolla oli poistokorissa .020 ylikoon 383 mäntiä kympin kappale joten siltä pohjalta lähettiin. Renkaita ei moisiin löytynyt sitte mistään silloisista kaupoista, eli oli sit pakko ottaa .030" renkaat ja viilata ne sopiviks. Samal tuli siis ekat "file fit" renkaatkin tehtyä. Männät itessään oli jotku kuoppapäiset trukkimänäät joilla puristussuhteeks '72 kansilla muodostu varmaan ainakin 7:1. Kannet kaivettiin ja kiilloteltiin huolella, systeriltä lainaks sen '71 furyä josta Street dominator imusarja korvautu valurautasella. Nokaks tuli MP:n 272 asteinen kepukka. Kun auto oli kasassa se leimattin ja sillä ajeltiin, jossain vaiheessa se maalattiin takas orkkis siniseksi ja muutaman 7 1/4 aksilan jälkeen peräks vaihtu GM:n 10 pulttinen. Tietysti lukoton ja jollain 2 risat välityksellä. Kimmo sitte serkkunsa kanssa rupes puuhaa farkkunovasta katukilpuria ni vallu päätettiin taas laittaa myyntiin.

Tällä kertaa se löysi uuden kodin Tikkurilasta, Åke omistusvuosiensa aikana kehitti autoa enempi kuin muut yhteensä tähän saakka, peräksi vaihtui 8 3/4 lukolla, mottia paranneltiin ja tehtiin uudet asialliset peltisarjat, sisustus siistiytyi, pyöräkotelot levennettiin, jouset siirrettiin ja alle tuli Centerlinet joka nurkkaan. Itekin oltiin vedetty autolla hyvällä menestyksellä Kyläsaaressa skabaa, mut Åke vei sen ensimmäistä kertaa stripille. Tais mennä ekassa kisassa 13.98 Barumit savuten. Sittemmin se parani 13.3 aikoihin ja pikku suhnautuksella 12.6 aikaan. Åkella auto oli aika pitkään, mut vuosien varrella innostus hiipu ja kun joku halus sen puoliväkisin ostaa pois vaihtoi auto taas omistajaa.

Seuraava omistaja ei ollut mikään rakentajavirtuoosi, ja auto seisoi käyttämättömänä vuosikausia kunnes Tuksa päätti ottaa sen hoiviinsa. Vanha luotettava 383 sai lähtöpassit, samoin Cneterlinet lähti keirtoon ja tilalle tuli leveet peltarit. Motiks vaihtu 440 joka oli peräsin Kaislan 12.0 kulkeneesta race dartista. Se oli ihan vakio alakerralla, kevyesti karatuilla kansilla, MP292 nokalla, Weiandin ykstasoimusarjalla jne. Tuksan aikana autolla ajettiin Porissa ja Kiikalassa, meni muistaakseni 11.7 aikoja. Autokauppiaalla ei auto kauaa viihtynyt vaan matkas Forssaan, mistä takas Vantaalle ja sieltä Nurmijärvelle. Tehot tolla turneella oli jo pitkälti kaikonneet, ja stadin kruisingissa 440 tuli tiensä päähän. Nykyinen omistaja päätti samantien kunnostaa auton perusteellisesti ja projekti on tällä hetkellä vielä kesken. Tekniikaksi on tulossa jotain aika isoa ja korkeeta omistajan varastoista. Toivotaan, että APT-99 taas jossain vaiheessa kurvailee kylillä!

Särkelän vallu. ATP-99 Tuksan omistusaikana Kiikalan line upissa.

64vallu. burnista

Ruskeen 67:n tarina

Tossa jo ennenku edellinen oli myyty alko oma ajokortti-ikä olee sen verran liki, et kusiaisen tilalle pitäis saada joku oikee auto. Niinpä Miranolinmusta kusiainen vaihtu stadissa autoliikkeesä '67 2 D sedan valianttiin pienen välirahan kera. Vallu oli, kuten kaikki käyttökelposet jenkit tuohon aikaan, vähintäänkin hyvin käytetty, 170 kutosella ja rattikarahkalla. Tuohan ei ollut sinänsä mikään ongelma koska pihassa makas edelleen '65 Fury jossa 318 LA motti. Furyn alkuperäinen 318 ryppyreuna oli jo aiemmin löytänyt tiensä yhteen '64 valainttiin.

Eli ensimmäisenä vuorossa pikku moottoriswappia. Furysta päätettiin napata myös tehostettu ohjaus. No, nehän eivät ole aivan vaihtokelposia keskenään, mutta laittamalla kummastakin simpukan sektorivarsi suunnilleen puolestavälistä poikki ja hitsaamalla ne sitten uudestaan yhteen hoitu homma kummankin osalta kivuttomasti! Furyyn siis siirtyi vallun ohjauspylväs rattikarahkoineen ja simpukkoineen sekä pikkukutonen lootineen, ja ratakiree Fury otti suunnaks BreVir auton.

Valiantti taas pääsi nauttimaan peruskunnostuksesta. Sitä tehtiinkin huolella ja hartaasti, takakyljet uusittiin puoleen väliin ruosteen takia ja hommaa tehtiin "parhaan kyvyn mukaan". Autolla oli tarkotus mennä 1983 Hangon katukisoihin ajamaan, mut se valmistu about vuoden myöhässä... Etupenkit otettiin TL Volkkarista ja sisustus ommeltiin vaaleasta plyyshistä broidin tyttöystävän toimesta. Kattoon totta kai reikä, ja sen täytteeks Finlandia akkuna! Vanteiks valtavat JP slotit ja takarenkaina pyöri 245/60/14 Dunlopit! Väriks tuli punaruskee metalli. Stereotkin oli siihen aikaan huippuluokkaa, mut niista vanteista ja stereoista päästiin onneks eroon jo ennen valmistumista yhden huumehörhön toimesta. Sittemmin kaveri pääs hengestään yhdessä lähiladossa, mutta tapauksilla ei tiettävästi ole yhteyttä toisiinsa...

Mottia tehtiin siis 318:n pohjalta, kun koneistamossa oli hyvät käytetyt 340 männät porattin 318 340:ksi. Kansiin tuli isot venat ja kairaa, imusarjaks Performer, 750 kasari, peltisarjat, Comp Camsin magnum 280 nokka..., eli kaikki herkut. Lootaks tuli kolmevaihteinen manuaali ja peränä säily 7 1/4", mut siihen pöllittiin lukko yhdestä Autoparikan SE Aspenista joka tarjouduttiin siistimään. Ostaja oli positiivisesti yllättynyt kun ei klopit olleet edes bensoja nussineet... Toi perä hämmästyttävästi kesti manuaalilla sudittelun.

Auto tuntui tuolloin melko ripeeltä, mut ei sitte mitään käsitystä suhteutta sitä mihinkään. Tosta autosta ei valitettavasti ole jäänyt ainootakaan kuvaa, käsittääkseni se kuitenkin on purettu jo varsin pian ton tapahtuman jälkeen. Se vaihtui meiltä Bre Viriin läjään jotain epämääräsiä "helmiä". Motti tosta sittemmin pääty yhteen alkupän Econo Gas kilpuriin joka ihan sellasenaan kirmas tolla muistaakseni matalan 12 sekan ajan vartilla Anglian kopassa. Se selkis myöhemmin kisailijan hämmästellessä motissa ollutta sylinterin paikkausta messingillä. Syy siihen löyty liian pitkästä jakopään pultista joka oli mennyt paperinohuesta pytystä läpi kasattaessa...

Löijyn tarina, AIZ-75

Muutama vuosi sitten vierähti ruskeen jälkeen "järkevää" elämää viettäen, ja ajoneuvona toimi Toyota Carina. Sitä oli toki hieman "tuunattu" ja lisää piti saada. Ostettuna oli jo melkosen tiukkaa viripalikkaa ja sit toisena vaihtoehtona oli turbottaminen. Jälkimmäiseen ei kuitenkaan valitettavasti siinä vaiheessa uskallus ja tietotaito riittäneet ja asian tarkempi pohtiminen, 1600cc ja 1000 kg; eihän siitä mitään tule. Joten suunnitelma B käyttöön, jostain dartti tai vallu sekä pikkulohko. Etsintään otettiin '64-66 neliovinen Valdemar, mut ne tuntuivat tyystin kadonneen. Ne "Ahti Karjalaisen vanhat" mitä oli tarjolla olivat järjestäen hirveitä kötöksiä.

Niinku usein käy, niin sattuma puuttui peliin. Tullinpuomin Shellillä osuttiin sattumalta kolaripaikalle kun siistinolonen '73 valiantti sai kaks autoa oikeaan kylkeensä. Siitä sitten joitakin kuukausia eteenpäin ja raato löyty parkista Töölöstä siirto- ja myydäänlappu ikkunassa. Tais olla loppuvuotta '87 kun kaupat tehtiin, myyjä viel kysy et meinaanko jo seuraavaks vuodeks saada sen liikenteeseen. Vähän tunkkioikomista, puuhamassaa ja spraymaalia ja auto oli liikenteessä samana iltana. Auto oli valiantiks hyvin varusteltu ja keulalla hurisi /6. Koitin sitä kellottaakin pari kertaa, ekalla kerralla 25 sekassa mitari huito jo 80 lukemissa, tokalla 40 sekan jälkeen ei viel ihan sataa.

No, CARSisita 360 aihio ja broidi jenkkimatkaltaan roudas siihen remppaosat sekä joitain viripalikoita. Talven aikana remppasin ja viilasin vadin sekä parantelin pelti- ja pohjatöitä + uutta värii pintaan. Keväällä sitte tekniikan vaihto, 360, 904 ja peränä luotettava 7 1/4" 2.73 ruuvilla. Kesällä '88 sitte ekaa kertaa stripille ajamaan, Kauhajoelle letkassa kolleegojen kanssa. Siihen asti olin ollut varsinainen kiihdytysasiantuntija, mut sen retken jälkeen suoritusten kommentointi loppu laakista Tulos kuitenkin ihan kohtuullinen 14.57/160.

Seuranneina vuosina kehittykin sitte sellanen "trick of the week" syndrooma jolloin autoon vaihdettiin joka viikko jotain uutta ja mullistavaa, useimmiten ilman mitään, ja aina ilman positiivista vaikutusta. No, jotain pientä kehitystäkin tapahtu ja loppuvaiheessa 360 alko jo olemaan suht räyhäkkäässä kunnossa. '90 Hangossa ajoin sillä 13.26/170, nyt 3.23 ruuvilla, lukolla ja 205 renkailla. Sit käväs mielessä et jos pikkulohko on ihan jees, ni isolohko olis varmaan parempi. Niinpä hain Kotkasta aihioks '73 440 motin josta tein kevyesti viilatun version.

Tuloksen piti visioissa olla ajomukavuudeltaan parempi, mut kulultaan liki ton kireen pikkulohkon luokkaa ja mukavuuden nimissä miedossa motissa oli mm. ruisku. Mopar meetissä sit päästiin kellottamaankin, ja oli aika hämmästys kun hyvin sivistynyt valsu kirmas 12.94/175 edelleen samalla voimansiirrolla kuin aiemmin. Seuraavaks yllättäen ruvettiin virittämään, Stage VI alsakannet ja mekaanista nokkaa. Ja sehän tykkäs, edelleen samalla 3.23 ruuvilla ja 205 renkailla 12.16/186.5.

Seuraavaks olikin jo rullanokkaa jne., autolla voitettiin vain yhtenä vuonna (1995?) ajettu "Kehä III open"-sarja ja suunnittelin et josko ihan fyyrakisojakin alkais suhaamaan. Siinä turvavarusteiden hintoja ynnätessä totesin et sen verta kalliiks tulee, et josko hommaiskin valmiin kopan. Sopivasti sellanen tulikin tarjolle kun Soras oli luopumassa 66 GT:stään. Kun vaimokin näytti vihreetä valoa niin löijy lähti rullaavana Lahtikolle joka sovitti siihen Furynsa tekniikan. Furyn 440 oli kans perinteinen kaatismotti, eli renkaat, lakrut, vähän kansikairausta, nokkaa, imusarjaa, pakosarjaa ja kaasarii. Hyvin nekin Löijyyn sopeutu, nyt siinä oli 245 M&H: takarenkaat ja kulkua miedolla motilla 12.35/178. Seuraavaks takomäntää ja akselia, isompaa venttiiliä jne..., mut tuo versio tais jäädä onnistuneesti kellottamatta ennen kuin tekniikka siirtyi eteenpäin uuden tieltä.

Seuraava motti oli 400:n pohjalta 440 akselilla tehty "451" joka tuli dartista sen saatua uutta pesään. Ekassa vireessä ja kellotuksessa löijy kirmas sillä 11.16/197, 3.91 ruuvilla ja M&H:lla. Sittemmin tiukemman nokan myötä parhaaks ajaks tuli 10.56/205. Motti käytiin myös dynottamassa Santalan tuoreessa dynossa, tulos aikas kelpo 649 hv ja 832 nm vääntöä. Hauskaa tossa vaiheessa oli et olin luopunut Löijystä sen takia lähinnä et se olis vaatinut niin paljon muutoksia, kaarta ja pyöräköteloo jne...,  ja kaikki ne tuli silti siihenkin tehtyä. Jussi halus kuitenkin päästä lujempaa ja hommata kompromissivapaamman kopan ja kun sellanen Steveltä löyty niin Löijy jäi väliaikaselle eläkkeelle.

Meni pari vuotta kun kysyin sit jussilta et mitähän koppa maksais ja näin se siirty taas mun omistukseen. Olin kerenny jo leipääntymään GT-Darttiin, ja mielessä pyöri visio Löijyn tekemisestä kunnolla. Suunnitelmat oli huolelliset, talven aikana valmisteltiin ja muokattiin tekniikka, ja Dartin koppa myytiin Palelle. Kevään tullessa sitten Löijyn kori työn alle. Tavote oli et ku hommaan vappupäivänä ryhdyttiin korin purkamisella, et se olis ajossa Hyvinkään skaboissa 15.06. Hiekkapuhallus, hitsaukset, rakennemuutokset, jousitusmuutokset, pohjatyöt, maalaus, pakosarjojen ja putkistojen teko, tekniikan asennus..., oli pari pikkujuttuu. Ja aika loppu kesken. Hyvinkään skabaa ennen auto oli kyllä valmis, mut ei noussut tallista ulos ku voimansiirto luisti. Siin vaiheessa luisti sit jo pääkin sen verran et heitettiin pyyhe kesään ja mentiin vaan katsojiks Hyvinkäälle. Seuraavana päivänä sit jo olikin taka-akselii kavennettu sen verran lisää et vetarit ulottu rihloille asti ja auto oli ajokunnossa.

Yks tavoitteista oli ajaa autolla 10 sekunnin puolelle samoilla 205 renkailla mitä 10 vuotta aiemmin matala 12, toinen ajaa huippua 280 km/t. Eka tavote jäi kolmeen lähtöön kun hommasta ei vaan sillosilla tehoilla tullut yhtään mitään. Kaasun pysty painamaan pohjaan vasta kakkosen lopussa ja ajo oli yhtä polkimen lutkutusta, parhaaks tulokseks jäi sillä kertaa 11.60/211. Kesän aikana auto voitti mm. mopar meetissä peoples choicen ja varttimailiaikakin parani drag radialeilla sinne 10.5 huitteille, mikä silloin 3.23 ruuvilla tuntui ihan hyvältä. Muutama vuosi tuolla tuli kurvattua kunnes moottori otettiin pohjaksi VIPin turbokoneelle, loota matkas Kieku Salon Dusteriin ja varaloota Jukalle myytyyn rallivalluun.

Mielessä pyöri myös visioita löijyn osalta, mut niihin ei sillä haavaa ollut oikein aikaa ja kun ei oikeen ollut säilytyspaikkaakaan ni päätin laittaa kopan rullavana tarjolle ja menihän se. Ehkä hyvä niin, sillä sen hetkinen visio oli hommata saksasta 540 bemari manuaalilla ja swapata siitä tekniikka... Luigi kuitenkin pelasti tilanteen ja heitti keulille Wanhan kunnon 440:n. Kävin tolla FHRA-kisassakin suhaamassa, ja menihän se just alle 12 sekuntia silläkin.

Luigi kuitenkin möi auton pois sopivan ostajan ilmaannuttua, hän "jatkojalosti" autoa mm. vaihtamalla laatikoksi GM:n powergliden, mut se homma jäi kesken ja Luigi osti projektin takasin. Tarjouduin sitte tekemään Luigille siihen vähän terhakkaamman motorin, jossa käytettiin vanhasta yläkerta. Kannet kaivettiin ja alakerta tehtiin 440 sourcelta hommattuun valmiiks koneistettuun 440 lohkoon. Paketista tulikin yllättävän hyvä ja voimakas ja sillä on ajettu auton tähän astinen enkka 3.23 ruuvilla, 10.40/208. Loppuvauhtia on ollut aiemmin enempi kyllä.

Luigin jäätyä "kahden auton koukkuun" joutu löijy taas kiertoon, Iso B suunnitteli pitävänsä auton ympärivuotisessa liikenteessä ja pitikin kunnes keinuvipu katkes ja laite jäi seisomaan. Nyttemmin konehuoneeseen on sovitettu alunperin Bartonin rakentamaa Hemiä, mut mitä sitten loppupelissä löytyy keulalta ens suvenä jää nähtäväks. Omistajan tuntien ainakaan oleellisesti hitaampaan suuntaan ei olla menossa!

2005 BHRA Finals. Löijy paluutiellä voitokkaan kisan jälkeen

Löijyllä kersakavantein pääs tekemään "proburnista" etelänaapurissa.

Kollase Dartin tarina, AO-3

Päädyttyäni siihen et Löijy vaatis liian suuria muutoksia et niiden tekeminen olis järkevää, tuli sopivasti tarjolle Soraksella muutaman vuoden ollut, alun perin itäsuomessa rakennettu 66 Dart GT. Siinä kaikki kaipaamani muutokset oli jo muka valmiiks tehty, mahtu leveempää rengasta, leimattu 440:llä jne. joten päätöksen järkevyys oli helppo itselleen perustella. Autoon oli Lappeenrannassa saatu luvat 440:lle ja se siellä vuosia kierteli kunnes päätyi pk-seudulle mistä Soras oli sen käynyt Hyrylästä liikkeestä ostamassa. Keulilla tuolloin oli 383 kun 440 oli viety parempaan käyttöön katukisa challengeriin. Soras hommas ja rakensi itse tekniikan, stroukattu 440 josta oli muutamakin eri versio, ekalla tais mennä 11.7 ja tokalla 10.8.

Mut nyt siis auto oli omassa tallissa = pihalla, ja siihen asennettiin Löijystä otettu 440. Laite saatettiin liikenteeseen ja oranssi vihree violettinä sillä yritin kesän ajella. Se kuitenkin päättyi lyhyeen kun lainasin auto kaverille joka rajottajan puutteessa hieman kierrätti motoria ja kampiakseli meni poikki. Niinpä päätin tehdä uuden alakerran 400 lohkoon ja hyvä siitä tulikin kuten jo löijyn yhteydessä kerrottu. Heti moottorin valmistuttua Soras kuitenkin soitti ja kertoi myyvänsä itelleen jääneen mopartekniikan pois sen verta sopivasti, että broidin suosiollisella avustuksella ostin senkin talteen.

Koriakin oli jo tullut vähän kateltua, ja loppupelissä siitä ei jäänyt ennalleen mitään muuta kuin etujousitus. Eli se siitä järkevyydestä ja säästöstä. Keltaseks värjätyllä autolla ajettin eka kesä 451:llä. Ekan kisan aika oli 11.06 ja loppunopeudet koko kesän kiikku 200:n molemmin puolin. Talvella motti kuitenkin siirtyi Lahtikolle ja kesytin soraksen kisamotin kadulle matalampipuristeisilla männillä ja miedommalla nokalla. Sillä eka veto 10.17/217. Seuraavien vuosien aikana autolla ajettiin paljon sekä kisaa, että kadulla, ja pärjättiinkin "kyläkisoissa" voittaen niin Hyvinkäällä, Kiikalassa Kuin West Coast Cupissakin. Ajat pyöri siinä 10 sekan pinnassa ja loppunopeudet alle 220, kunnes viides kokeiltu turbiini paransi ajaksi 9.69/227.

Yks kenties mielenkiintonen piirre noissa kisahommissa on ollut se, et ei oo ollu tapana olla kauheen mustasukkanen noista laitteista. Niinpä niissä on ollut lukematon määrä eri kuskeja ja ollaan ajeltu toistemme autoilla ristiin rastiin niin, et sivustaseuranneille on varmaankin ollut epäselvää et mikä tossa kolhoosissa kellekin kuuluu. Onpa niillä välillä vähän tuntemattomammatkin ajellut, mm yks kesä laitoin Virossa kisaan puikkoihin hemmon jonka olin kerran aikasemmin nähnyt. Kaverista tuli Viron nopein mies ja kisan kakkospytty himaan.

Dartilla ajoin yhden talvenkin kun käyttöautosta posahti moottori, voi olla harvassa 9 sekunnin ympärivuotiset katuautot tässä maassa. Dartilla myös tehtiin eka "ulkomaan turnee" vuonna 2000 kun käytiin Virossa ajamassa näytöslähtöjä. Sittemmin niitä reissuja tuli vuosien varrella useempiakin, toinen toistaan ikimuistosempia, ja siellä on käyty niin Löijyllä kuin Dartillakin.

Moottori pysyi pitkälti samana kokoajan, pientä hifistelyä ja lohko vaihtui jossain vaiheessa rallimallin alsalohkoon sekä nokka toiseksi. Tuokin motti käytettiin Santalan penkissä, 780 hv ja 957 nm vääntöä, ei huonosti tuokaan normibensalla kulkevalle vaparille. Yhessä vaiheessa sit vaan tuntu et motivaatio darttiin hiipuu, joten löijy tuli sitten takasin ja Dartti siirty Palen omistukseen.

Palella tekniikaksi tul 400;n isolohko missä alakerta suht vakiokauraa 440:n männillä, kannet kairattu isoilla venttiileillä ja rullanokka. Muistaakseni kulki 11.6 sillä kombinaatiolla. Palekin halus kompromissivapaamman ja kevyemmän auton ja hommas sitten korin jolla Pietilä oli vuosikaudet sahannut SST:ssä mestaruuksia. Dartti oli jonkin aikaa myynnissä kunnes joku itäsuomalainen sen osti "aihioksi". Sittemmin olen bonganut samoilla kilvillä olevan GT-Dartin nettiautossa myynnissä, mut "pilallehan" toi oli mennyt. Ainakin mun näkövinkkelistä.

Hyvinkäällä heti valmistumisen jälkeen 451:llä

Dartti ja Löijy Tartossa finaalissa. Vihree palaa ja kumit savuille. Sovittiin "ulkomaalaisten" pudottua et ajetaan kisa loppuun normi katurenkailla lähtien isoimmalla vaihteella läpät levällään.

Rallivallun tarina, AKF-11

Jussi löysi joutilaana seisseen kopan nurmijärveltä Luigin vinkistä. Vaasan seudulla alun perin muutettu ja 440:lle leimattu koppa oli muutettu kaksovisesksi, siinä oli kaaret valmiina, jouset siirretty ja se oli pohjavärissä. Koppa oli aika karu ilemstys, mut Jussin jakiksen tallissa siihen alettin hieroo pohjia pitkälti käsipelillä, ja punasekshan se muuttu.

Motin yläkerta tuli 451:stä, kansia kairattiin lisää ja niihin tuli isommat imuventtiilit. Alakerraks tuli 400 lohkoon rakennettu 499. Tuo ei mitenkään häikäisevästi hönkinyt, parhaaks ajaks tuli joku 10.2 ja WCC:n kolmas sija. Motti ei vaan tuottanut yläkierroksilla, kannet oli jääneet pieniksi.

Seuraavaks vuodeks sitten ahtaampien kansien tilalle avarampaa ja uudet pakosarjat. Motti dynottiinkin, ja se anto 781 kaakkia, mut olis kaivannut kireempää osaa kansien ympärille ihan selkeesti, nyt loppu potentiaali muualta ennenku kansista. No, sillä kuitenkin meni jokunen vuos ja paras aika oli 9.46/231 kunnes se vippiprojektin alta läks kiertoon. Motti meni Kaislalle aluks Darttiin, sitten OL valianttiin.

Kori pääty Henskille mihin uutta motoria. Motori tehtiin pitkälti kamoista mitä sattu sopivasti löytymään ja oli jäänyt yli henskin hankkimaan 440 lohkoon. Henski ajoi kauden FHRA street cuppia päätyen muistaakseni neljänneks pisteissä, paras aika oli 10.09.

Henskin lopetettua leikit, osti Jukka kopan pois. Jukalla oli '71 Charger remmiahdetulla motilla ja se luovutti elimet valiantin keulille. 10.0/208 se kulki ensimmäisenä vuonna, ja seuraavana sitten vähän muutetulla kombinaatiolla 9.51/230. Eli suunnilleen saman kun vähän pienemmällä vaparilla! Nyttemmin Jukkakin on myynyt korin pois ja se odottelee toimenpiteitä Mäntsälän seuduilla, tokkopa vielä ens kesänä liikenteessä tai radalla näkyy, mut tekniikaks tullee jotain eksoottista eikä auton ole ainakaan tarkotus hidsastua.

Noit sivuhaaroja olis lukemattomia mitä osaa on tullut mistäkin ja mennyt minnekin, mut eiköhän tässä tältä erää oo jo enempi tarinaa kun tarpeeks.

Ralli burnis vuodelta 2005 brakettishittii.

Striitti oli kuolemankielissä 2005 jolloin joutu siirtymään brakettiin. On siel ainaki pakosarjat jos ei muuta

Hauska lisäys 15.4.2015:
Henkilö oli etsinyt tietoa Ula-taksi -nimisestä pelistä ja löytänyt tämän blogin sattumalta. Ula-taksi -pelin kannessa on kuva Valiantista, jonka rekisterinumero on sama kuin Rallivallun. Kuvalla on kuitenkin jo sen verran ikää, että siinä Valiant on vielä neliovisessa olomuodossaan. Henkilö antoi luvan käyttää tätä kuvaa tässä blogissa.